Perustarpeet ovat yksinkertaiset: pitaa olla puhdasta vetta, ruokaa, paikka nukkua ja mahdollisuus peseytya. Ja toimiva moottoripyora. Ja vahan rahaa.
Vesi on harvoin ongelma, ainakin taalla Turkissa on tienvarsilahteita, joten mukanani on 3-4 l raikasta vetta. Ruokakaan on harvoin ongelma: iltaisin ja aamuisin keitan teeta ja syon leipaa ja juustoa/oliiveja/pahkinoita tms. pienta. Paivalla kuumimpaan aikaan syon ison lounaan ja pitkin matkaa lasin teeta silloin talloin.
Mutta peseytyminen on valilla hankalaa. Hiusten ja koko kropan peseminen on aina pieni operaatio, mutta siihenkin oppii. Jos nakyvilla on juoksevaa vetta, on aika peseytya. Ja ehka tiskata kattilat. Likasilla hiuksilla, jotka ovat muhineet koko paivan kuumassa kyparassa, on noloa olla ihmisten ilmoilla. Varsinkin kun he ovat taalla aina niin siisteja. Parran saa ajettua desilla vetta, hiuksiin menee ehka litra. Mutta kuumissa oloissa varsinkin intiimihygienia voi muodostua ongelmaksi. Kunnes ymmarsin tehda kuten paikalliset. Meillahan pylly pyyhitaan, ja taalla pestaan. Ja mikas sen nerokkaampaa kuin huomata, etta jokainen kaynti vessassa on myos peseytyminen. Nerokasta. Suosittelen.
Ja muutenkin kun on peseytynyt (tanaan kavin vuoristojoessa uimassa ja viilentymassa), parta ajettu, hiukset puhtaat, tankki taynna ja sukat vaihdettu, oleminen on turvattu taas pariksi paivaksi.
Mopo on toiminut kuin sveitsilainen kello. Aina valilla saan idean ajaa sen vuoren laelle ja kaadan sen puolivaliin. Sitten taas kirotaan ja ihmetellaan, miten sen saa alas, mutta suurenpia vahinkoja ei ole tapahtunut. Tuntuu olevan kovaa tekoa. Vilkut tosin ovat katki ja sivulaukut aika pahassa kunnossa, mutta muuten kaikki ok. Iso bemari on hyva matkapyora, mutta tanne se on liian painava. Pitaisi saada 50kg pois. Ehka kevyempi pakoputki, ei mitaan tyokaluja ja vararenkaat kotiin. Mutta talla varustuksella se on aika haastava kivikossa.
Saturday 30 August 2008
Turkissa, kohti Istanbulıa
Erzincan, Keski-Turkki
Olin jo kirjoittamassa aıkaısemmın raporttia Iranin puolelta, mutta kesken kaiken tuli tavanomainen sahkokatko, joka kesti tunnin verran. Joten se siita sitten.
Olen neljatta paivaa Turkissa, matkalla kohti Istanbulia. Malin lentaa sinne ma 8.9., joten minulla on aikaa ihan mukavasti. Matkaa on ehka 1200km.
Iran, joka oli matkan paakohde, oli jotain aivan odottamatonta. En ole ikina kohdannut vastaavaa lamminsydamisyytta, ystavallisyytta ja ylitsepursuvaa vieraanvaraisuutta kuin koin Iranissa. Tutustuin Turkin ja Iranin rajalla (Bazargan) nurnbergilaispariskuntaan. He olivat matkalla Nepaliin, josta he lentaisivat takaisin Saksaan. Matkasin heidan kanssaan nelja paivaa luoteis-Iranin vehrealla vuoristo-alueella. Meilla oli samantyylinen matkustusrytmi, joten se sopi molemmille. Neljantena paivana olin taas tyytyvainen jattaytyessani omilleni. Yksinmatkustamiseen pitaa totutella, ja jos taas totuttautuu useamman ihmisen ryhmaan, jatkaminen yksin tuntuu aina hieman raskaalta. Paiva omillaan ja kaikki on taas ok.
Ajatus katkeilee.
Iranilaisista. Viimeisena yhteisena iltana etsiessamme telttapaikkaa saksalaisten kanssa, ehti tulla jo pimea. Olimme pienen kylan lahella ja ohitsemme ajoi tyypillinen iranilainen auto (merkkia Paykan) taynna miehia. He kysyivat minne olimme menossa, ja yritimme selittaa "ei hataa, etsimme vain paikkaa teltoillemme". Saimme kutsun nukkua heidan luonaan, mutta halusimme mieluummin telttamajoituksen. Yksin ehka olisin ottanut kutsun vastaan. He etsivat kanssamme laheiselta laitumelta tasaisen ja pehmean paikan ja varmistivat etta kaikki on ok. Kun olimme jo nukkumassa tunnin kuluttua, yksi miehista toi meille kanisterin vetta, 2l maitoa, leipaa ja pienen lautasellisen paistettuja kasvispihveja. Ele tuntui taas niin hienolta, olo oli kuin vanhanajan elokuvasta, jossa kylalaiset antavat yosijan ja ruokaa vasyneille matkalaisille.
Telttailu Iranissa tuntui ennen matkaa hieman kyseenalaiselta. "Pelottava ja kaukainen maa." Mutta kun tulimme rajan yli, jokaisella vihrealla maapalalla oli joku iranilainen perhe piknikilla. Heita oli kaikkialla ja lyhyt teetauko ulkona tuntui olevan osa heidan arkeaan. Ja paikaksi viltille riitti vaikka kahden tien valinen ruohokaistale. Eli telttailu oli OK, ei tarvinnut kuin osoittaa omaa telttaani, niin he tiesivat mista oli kyse. Jos paatin nukkua asumusten tai ihmisten laheisyydessa, kavin aina tervehtimassa "salam aleikum" heita ja kysymassa oliko ok nukkua tassa. Yleensa he aina tarjosivat yosijaa kotoaan tai ainakin varmsitivat etta minulla oli ruokaa ja vetta riittavasti. Kun olin pimean tultua saanut telttani pystyyn ja olin keittamassa teeta ja syomassa leipaa ja juustoa, moni tuli viela (uteliaisuuttaan?) tarkistamaan, mita oikein keittelin ja miten asuin. Kohtaaminen oli aina aika mukava, valilla olin hieman vaivaantunut kun auringonkukkaviljelija seisoskeli vieressani kun yritin tehda trangialla uuniomenia. Selitin ja naytin, etta kattilassa on omenia, sokeria ja pahkinoita. Ja tarjosin pahkinoita, rusinoita, rypaleita, mita nyt sattui olemaan varalla. Yleensa he olivat vain vilpittoman kiinnostuneita ja iloisia, etta olin tullut heidan maahansa.
Iranilaiseen kulttuuriin kuuluu tapa valilla kieltaytya maksusta (ta'arof). Se on vain ele, jolla vahaosainen voi periaatteessa saada ruokansa tai ostoksensa maksamatta. Mutta valilla vaikka kuinka yritan maksaa vaikka tienvarsikojusta ostamistani viinirypaleista, se ei vain onnistu. Vaikka kuinka yritan ja yritan, myyja ei suostu ottamaan rahaa vastaan vaan juoksee pois.
Olin jo kirjoittamassa aıkaısemmın raporttia Iranin puolelta, mutta kesken kaiken tuli tavanomainen sahkokatko, joka kesti tunnin verran. Joten se siita sitten.
Olen neljatta paivaa Turkissa, matkalla kohti Istanbulia. Malin lentaa sinne ma 8.9., joten minulla on aikaa ihan mukavasti. Matkaa on ehka 1200km.
Iran, joka oli matkan paakohde, oli jotain aivan odottamatonta. En ole ikina kohdannut vastaavaa lamminsydamisyytta, ystavallisyytta ja ylitsepursuvaa vieraanvaraisuutta kuin koin Iranissa. Tutustuin Turkin ja Iranin rajalla (Bazargan) nurnbergilaispariskuntaan. He olivat matkalla Nepaliin, josta he lentaisivat takaisin Saksaan. Matkasin heidan kanssaan nelja paivaa luoteis-Iranin vehrealla vuoristo-alueella. Meilla oli samantyylinen matkustusrytmi, joten se sopi molemmille. Neljantena paivana olin taas tyytyvainen jattaytyessani omilleni. Yksinmatkustamiseen pitaa totutella, ja jos taas totuttautuu useamman ihmisen ryhmaan, jatkaminen yksin tuntuu aina hieman raskaalta. Paiva omillaan ja kaikki on taas ok.
Ajatus katkeilee.
Iranilaisista. Viimeisena yhteisena iltana etsiessamme telttapaikkaa saksalaisten kanssa, ehti tulla jo pimea. Olimme pienen kylan lahella ja ohitsemme ajoi tyypillinen iranilainen auto (merkkia Paykan) taynna miehia. He kysyivat minne olimme menossa, ja yritimme selittaa "ei hataa, etsimme vain paikkaa teltoillemme". Saimme kutsun nukkua heidan luonaan, mutta halusimme mieluummin telttamajoituksen. Yksin ehka olisin ottanut kutsun vastaan. He etsivat kanssamme laheiselta laitumelta tasaisen ja pehmean paikan ja varmistivat etta kaikki on ok. Kun olimme jo nukkumassa tunnin kuluttua, yksi miehista toi meille kanisterin vetta, 2l maitoa, leipaa ja pienen lautasellisen paistettuja kasvispihveja. Ele tuntui taas niin hienolta, olo oli kuin vanhanajan elokuvasta, jossa kylalaiset antavat yosijan ja ruokaa vasyneille matkalaisille.
Telttailu Iranissa tuntui ennen matkaa hieman kyseenalaiselta. "Pelottava ja kaukainen maa." Mutta kun tulimme rajan yli, jokaisella vihrealla maapalalla oli joku iranilainen perhe piknikilla. Heita oli kaikkialla ja lyhyt teetauko ulkona tuntui olevan osa heidan arkeaan. Ja paikaksi viltille riitti vaikka kahden tien valinen ruohokaistale. Eli telttailu oli OK, ei tarvinnut kuin osoittaa omaa telttaani, niin he tiesivat mista oli kyse. Jos paatin nukkua asumusten tai ihmisten laheisyydessa, kavin aina tervehtimassa "salam aleikum" heita ja kysymassa oliko ok nukkua tassa. Yleensa he aina tarjosivat yosijaa kotoaan tai ainakin varmsitivat etta minulla oli ruokaa ja vetta riittavasti. Kun olin pimean tultua saanut telttani pystyyn ja olin keittamassa teeta ja syomassa leipaa ja juustoa, moni tuli viela (uteliaisuuttaan?) tarkistamaan, mita oikein keittelin ja miten asuin. Kohtaaminen oli aina aika mukava, valilla olin hieman vaivaantunut kun auringonkukkaviljelija seisoskeli vieressani kun yritin tehda trangialla uuniomenia. Selitin ja naytin, etta kattilassa on omenia, sokeria ja pahkinoita. Ja tarjosin pahkinoita, rusinoita, rypaleita, mita nyt sattui olemaan varalla. Yleensa he olivat vain vilpittoman kiinnostuneita ja iloisia, etta olin tullut heidan maahansa.
Iranilaiseen kulttuuriin kuuluu tapa valilla kieltaytya maksusta (ta'arof). Se on vain ele, jolla vahaosainen voi periaatteessa saada ruokansa tai ostoksensa maksamatta. Mutta valilla vaikka kuinka yritan maksaa vaikka tienvarsikojusta ostamistani viinirypaleista, se ei vain onnistu. Vaikka kuinka yritan ja yritan, myyja ei suostu ottamaan rahaa vastaan vaan juoksee pois.
Muutama kuva
1. Punainen Tori, Moskova
2. Ensimmainen telttayo Turkissa. Se maailman kaunein paikka 2200 metrissa.
3. Pesulla vuoristojoessa.
4. Saksalais-turkkilainen Nureddin (etualalla) ja hanen perheensa.
5. Majapaikka kukkulan paalla. Mopo kaatui puolivaliin. Olin hyvin hermostunut taalla.
6. Puolalainen vanha ukko, joka oli kiertamassa Mustaamerta pyoralla. Hassu vanha ukko. Sanoi menevansa Afrikkaan seuraavaksi.
7. Olin katsonut satelliittikartoista pienen kiertotien heti Iranin rajan laheisyydessa. Tuli pieni kosketus aavikkoajoon.
8. Kurdiperhe, jonka kanssa olin kuumassa rikkikylvyssa. Kuvassa lounastauko. Onneksi minullakin oli tarjota jotain (pahkinoita ja kuiv. hedelmia Iranista).
9. Tanaan otettu kuva. Tienvarsilahde. Pullo taynna ja kaikki taas hyvin.Thursday 21 August 2008
Telttailua Turkissa
Kars, Koillis-Turkki. Kolmas paiva Turkissa, kaikki yot nukuttu teltassa.
Saapuminen Turkkiin oli lammin ja mukava. Olin nukkunut laivan kannella (en ostanut hyttia ja sisalla oli kuuma) ja tapasin 5 saksalaista motoristia, jotka olivat Mustanemeren kierroksella vanhoilla 250-kuutioisilla Ita-Saksan MZ-moottoripyorilla. Maahantulosirkus kesti 4 tuntia, mutta minulla oli aikaa.
Trabzonissa, joka on juuri Kaskar-vuoriston merenpuolella oli kuuma ja hikinen. Halusin sisamaahan ja koilliseen, vuoristoon kauas suurista kaupungeista. GPS:ssa oli hyvin suurpiirteiset tiestot mutta paperikartta toimi hyvin ja tiet oli viitotettu hyvin. Liikenne oli muutenkin rauhallista, kaikki ajoivat maltillissti ja nopeusrajoitusten mukaan. Kaupungeissa on hieman kaaosta, mutta ei mitaan verrattuna venalaiseen ajokulttuuriin.
Aloin nousta pitkin vuoristoteita, kaikkialla oli vehreaa, kaunista ja tie seurasi aina jokea. Olin Turkin suurimmalla teenviljelyalueella, joten joka kylassa oli oma teemerkkinsa ja pieni teehuone. Olin niin onnellinen, olin kuin toisessa maailmassa. Pysahdyin teelle pienelle huoneelle, jossa lahikylien ihmiset olivat illallistamassa. Kirjoitin paivakirjaa ja join teeta. Maksua omistaja ei huolinut, vaan painoi katensa sydamelleen ja sanoi haluavansa tarjota. Juuri tama vieraanvaraisuus ja lampoisyys ilahduttaa naissa ihmisissa. Ventovieras mies voi tulla istumaan tienvarsikahvilassa viereeni ja tilaa meille molemmilla teet. Tervehdimme, kerron kuka olen ja mista ja minne olen matkalla. Enempaa en osaa kertoa Turkiksi, mutta molemmat ovat tyytyvaisia uudesta kohtaamisesta.
Teehuoneelta jatkoin matkaa. Viikko Venajalla oli vienyt yli kahden viikon kassan, joten halusin senkin takia nukkua taivasalla. Aurinko laski 20 maissa, joten reilu tunti ennen sita aloin katsella sopivaa yopaikkaa. Tuttu, pieni hermostuneisuus valtasi minut kun vertailin kaikkia joenpoukamia, syrjaisia metsikkoja ja muita sopivia alueita tien laheisyydesta. Liian lahella tieta, liian lahella taloja, ei paikkaa pyoralle, ehka seuraavaon parempi. Reilun 2000m noustuani nain pienen hiekkatien nousevan ylos vuorenrinnetta. Pieni viitta sanoi 7km sen pituudeksi. Paatin kokeilla onneani ja lahdin nousemaan sita. Tapasin matkalla alastulevia ihmisia, joille kerroin aikeistani. No problem! kaikki sanoivat. Yksi vanhempi mies vaimoineen ei millaan uskonut etta halusin nukkua ylhaalla vuorstossa vaan kutsui minut syomaan, pesulle ja nukkumaan heidan luokseen. Kieltaydyin, halusin saada ensimmaisen telttayoni hoidettua heti. Loysin ehka maailman kauneimman paikan teltalleni. Ylapuolella vuori nousi viela 600m ylemmas mutta tama oli taydellinen. Nain alhaalla sijaitsevaan kylaan ja joka puolellani oli upeita vuorenhuippuja ja raskaita sadepilvia valumassa alas laaksoon. Teltta ylos ja lahdin rituaaliselle pesulle vuorenrinnetta alas juoksevaan puroon. Vesi ei edes olut niin jaatavaa kuin olisi voinut kuvitella. Vaihdoin puhtaat vaatteet ja loin laittaa ruokaa. Hymyilin, ihalin maisemia ja olin aivan haltioissani: minulla oli kaikki perusasiat mita tarvitsin. Soin (ei ollut kuin nuudeleita), join teeta ja tuoretta turkkilaista leipaa. Katselin sumupilvien valumista telttani ohi. Herasin yolla muutamaan kertaan vain tarkistaakseni, kuinka kaunista ulkona oli ja ottaakseni muutaman valokuvan.
Aamulla lahdin ylospain. Yksi eilisista miehista kutsui minut kaymaan. Ajoin puolisen tuntia ylospain pienta hiekkatieta ja tulin talolle. Siella minut vastaanotti saksalais-turkkilainen Nureddin. Oli mukavaa pystya puhumaan hieman paremmin. Han asui siella turkkilaisen vaimonsa ja hanen perheensa kanssaan 3kk vuodesta. Lopun aikaa han asui perheineen Berliinissa. Heilla oli 18 lehmaa, maidosa he tekivat jugurttia, voita ja erilaisia juustoja. Minut kutsuttiin aamupalalle ja soin heidan kanssaan. Aampalalla oli teeta, munakasta, leipaa, juustoja, oliiveja, paprikoita, makkaroita ja tomaattejaç Ja erilaisia kastikkeita. Toinenkin paiva Turkissa oli alkanut aivan upeissa tunnelmissa.
Viime yon nukuin tuulisella vuorenrinteella jonne olin ajanut ylos jyrkkaa rinnetta. Siis ei minkaanlaista tieta, vaan kivikkoista aroa pitkin. Mutta siita lisaa seuraavalla kerralla.
Ylitan rajan Iraniin ehka ylihuomenna. Voikaa hyvin.
Saapuminen Turkkiin oli lammin ja mukava. Olin nukkunut laivan kannella (en ostanut hyttia ja sisalla oli kuuma) ja tapasin 5 saksalaista motoristia, jotka olivat Mustanemeren kierroksella vanhoilla 250-kuutioisilla Ita-Saksan MZ-moottoripyorilla. Maahantulosirkus kesti 4 tuntia, mutta minulla oli aikaa.
Trabzonissa, joka on juuri Kaskar-vuoriston merenpuolella oli kuuma ja hikinen. Halusin sisamaahan ja koilliseen, vuoristoon kauas suurista kaupungeista. GPS:ssa oli hyvin suurpiirteiset tiestot mutta paperikartta toimi hyvin ja tiet oli viitotettu hyvin. Liikenne oli muutenkin rauhallista, kaikki ajoivat maltillissti ja nopeusrajoitusten mukaan. Kaupungeissa on hieman kaaosta, mutta ei mitaan verrattuna venalaiseen ajokulttuuriin.
Aloin nousta pitkin vuoristoteita, kaikkialla oli vehreaa, kaunista ja tie seurasi aina jokea. Olin Turkin suurimmalla teenviljelyalueella, joten joka kylassa oli oma teemerkkinsa ja pieni teehuone. Olin niin onnellinen, olin kuin toisessa maailmassa. Pysahdyin teelle pienelle huoneelle, jossa lahikylien ihmiset olivat illallistamassa. Kirjoitin paivakirjaa ja join teeta. Maksua omistaja ei huolinut, vaan painoi katensa sydamelleen ja sanoi haluavansa tarjota. Juuri tama vieraanvaraisuus ja lampoisyys ilahduttaa naissa ihmisissa. Ventovieras mies voi tulla istumaan tienvarsikahvilassa viereeni ja tilaa meille molemmilla teet. Tervehdimme, kerron kuka olen ja mista ja minne olen matkalla. Enempaa en osaa kertoa Turkiksi, mutta molemmat ovat tyytyvaisia uudesta kohtaamisesta.
Teehuoneelta jatkoin matkaa. Viikko Venajalla oli vienyt yli kahden viikon kassan, joten halusin senkin takia nukkua taivasalla. Aurinko laski 20 maissa, joten reilu tunti ennen sita aloin katsella sopivaa yopaikkaa. Tuttu, pieni hermostuneisuus valtasi minut kun vertailin kaikkia joenpoukamia, syrjaisia metsikkoja ja muita sopivia alueita tien laheisyydesta. Liian lahella tieta, liian lahella taloja, ei paikkaa pyoralle, ehka seuraavaon parempi. Reilun 2000m noustuani nain pienen hiekkatien nousevan ylos vuorenrinnetta. Pieni viitta sanoi 7km sen pituudeksi. Paatin kokeilla onneani ja lahdin nousemaan sita. Tapasin matkalla alastulevia ihmisia, joille kerroin aikeistani. No problem! kaikki sanoivat. Yksi vanhempi mies vaimoineen ei millaan uskonut etta halusin nukkua ylhaalla vuorstossa vaan kutsui minut syomaan, pesulle ja nukkumaan heidan luokseen. Kieltaydyin, halusin saada ensimmaisen telttayoni hoidettua heti. Loysin ehka maailman kauneimman paikan teltalleni. Ylapuolella vuori nousi viela 600m ylemmas mutta tama oli taydellinen. Nain alhaalla sijaitsevaan kylaan ja joka puolellani oli upeita vuorenhuippuja ja raskaita sadepilvia valumassa alas laaksoon. Teltta ylos ja lahdin rituaaliselle pesulle vuorenrinnetta alas juoksevaan puroon. Vesi ei edes olut niin jaatavaa kuin olisi voinut kuvitella. Vaihdoin puhtaat vaatteet ja loin laittaa ruokaa. Hymyilin, ihalin maisemia ja olin aivan haltioissani: minulla oli kaikki perusasiat mita tarvitsin. Soin (ei ollut kuin nuudeleita), join teeta ja tuoretta turkkilaista leipaa. Katselin sumupilvien valumista telttani ohi. Herasin yolla muutamaan kertaan vain tarkistaakseni, kuinka kaunista ulkona oli ja ottaakseni muutaman valokuvan.
Aamulla lahdin ylospain. Yksi eilisista miehista kutsui minut kaymaan. Ajoin puolisen tuntia ylospain pienta hiekkatieta ja tulin talolle. Siella minut vastaanotti saksalais-turkkilainen Nureddin. Oli mukavaa pystya puhumaan hieman paremmin. Han asui siella turkkilaisen vaimonsa ja hanen perheensa kanssaan 3kk vuodesta. Lopun aikaa han asui perheineen Berliinissa. Heilla oli 18 lehmaa, maidosa he tekivat jugurttia, voita ja erilaisia juustoja. Minut kutsuttiin aamupalalle ja soin heidan kanssaan. Aampalalla oli teeta, munakasta, leipaa, juustoja, oliiveja, paprikoita, makkaroita ja tomaattejaç Ja erilaisia kastikkeita. Toinenkin paiva Turkissa oli alkanut aivan upeissa tunnelmissa.
Viime yon nukuin tuulisella vuorenrinteella jonne olin ajanut ylos jyrkkaa rinnetta. Siis ei minkaanlaista tieta, vaan kivikkoista aroa pitkin. Mutta siita lisaa seuraavalla kerralla.
Ylitan rajan Iraniin ehka ylihuomenna. Voikaa hyvin.
Lahto Sochısta 18.8.
Jo paasy laivalle Sochissa toi tuulahduksen siita itamaisesta mentaliteetista, jota olin niin kaivannut jo Venajalla: merimiehet kalastelivat pitkilla siimoillaan laivan kannelta, nauroivat ja tanssivat saadessaan saalista, kieli oli jokseenkin ymmarrettavaa tai ainakin sita pystyi lausumaan ymmarrettavasti, kaikki oli jotenkin ..kotoista. 4 vuoden takainen rinkkareissu Turkin ympari oli jattany perussanastoa ja tervehdyksia mieleen, joten oli mukavaa tilata ruoka tai juoma paikallisella kielella.
Lahto Sochista oli rasitavaa odottelua. Ensin en ehtinyt perjantain lauttaan, lauantaina soitin ja lautta kuulemma oli aikataulussa, mutta lippuluukulla sanottiin, etta ko laiva oli vain matkustajille. Sunnuntaina lahti kuulemma autolautta, minun pitaisi olla aikasin aamusta lippuja ostamassa. Aamulla sitten luukulla kerrottiin, etta laivaa ei saatu tyhjennettya, se on siirretty maanantaille. Jokainen yo kulutti turhaan matkakassaa, ruoka oli Sochissa kallista enka muutenkaan enaa jaksanut paivaakaan koko maata. Olin tavannut paljon mukavia ihmisia, mutta perusasioden ja virkavallan kanssan toiminimen oli tuskaa.
Passintarkastuksesta odotin ongelmia, silla yksi leima puuttui maahantulopapereista. Olin hoitanut asiaa Suomen Suurlahetystossa Moskovassa (kiitos Olgalle ja Maijalle) ja sain paperin, jossa kerrottiin matkastani moottoripyoralla yms. selvityksia. Passintarkastuksessa tuli ongelmia puttuvan leiman takia. Sita kyseltiin ja mina vain kohauttelin olkapaivani ja osoittelin Olgan kirjetta. En tieda, mita kaikkea tapahtui, mutta passini lahti kopiointiin viisumeineen ja minut kaskettiin laivaan pakkaamaan pyoraa. Olin hermostunut ja vasynyt saatamiseen enka halunnut enaa mitaan ongelmia. Maija oli pyytanyt soittamaan kun poistun maasta joten pirautin Moskovaan ja kerroin tilanteestani. Jalkeenpain se oli luultavasti ihan OK, mutta koska passini ei ollut taskussani, olin epavarma tulevasta. Sita tulee matkalla hyvin neuroottiseksi matkustusasiakirjoistaan.
Olga sanoi selvittavansa asioita ja tunnin kuluttua minut kaskettiin passimiehen luo kovin sanoin ja samaan aikaan Maija soitti ja sanoi juuri puhuneen suoraan passimiehen kanssa. Sain hieman huutoa, passini ja toivotukset hevonkuuseen. Mutta kaikki hyvin, minulla oli passini ja se oli leimattu ulos maasta. Suurlahetyston puuttuminen suoraan yksittaisen ja kaukaisen matkustajan asioihin tuntui hienolta ja olin hyvin liikuttunut. Tuntui kuin kaikki siihen mennessa keraantyneet vaikeudet ja epavarmuudet olisivat purkautuneet. Olin helpottunut, onnellinen ja soin evaani, tomattimehun, pikkusalamin ja leivan.
Lahto Sochista oli rasitavaa odottelua. Ensin en ehtinyt perjantain lauttaan, lauantaina soitin ja lautta kuulemma oli aikataulussa, mutta lippuluukulla sanottiin, etta ko laiva oli vain matkustajille. Sunnuntaina lahti kuulemma autolautta, minun pitaisi olla aikasin aamusta lippuja ostamassa. Aamulla sitten luukulla kerrottiin, etta laivaa ei saatu tyhjennettya, se on siirretty maanantaille. Jokainen yo kulutti turhaan matkakassaa, ruoka oli Sochissa kallista enka muutenkaan enaa jaksanut paivaakaan koko maata. Olin tavannut paljon mukavia ihmisia, mutta perusasioden ja virkavallan kanssan toiminimen oli tuskaa.
Passintarkastuksesta odotin ongelmia, silla yksi leima puuttui maahantulopapereista. Olin hoitanut asiaa Suomen Suurlahetystossa Moskovassa (kiitos Olgalle ja Maijalle) ja sain paperin, jossa kerrottiin matkastani moottoripyoralla yms. selvityksia. Passintarkastuksessa tuli ongelmia puttuvan leiman takia. Sita kyseltiin ja mina vain kohauttelin olkapaivani ja osoittelin Olgan kirjetta. En tieda, mita kaikkea tapahtui, mutta passini lahti kopiointiin viisumeineen ja minut kaskettiin laivaan pakkaamaan pyoraa. Olin hermostunut ja vasynyt saatamiseen enka halunnut enaa mitaan ongelmia. Maija oli pyytanyt soittamaan kun poistun maasta joten pirautin Moskovaan ja kerroin tilanteestani. Jalkeenpain se oli luultavasti ihan OK, mutta koska passini ei ollut taskussani, olin epavarma tulevasta. Sita tulee matkalla hyvin neuroottiseksi matkustusasiakirjoistaan.
Olga sanoi selvittavansa asioita ja tunnin kuluttua minut kaskettiin passimiehen luo kovin sanoin ja samaan aikaan Maija soitti ja sanoi juuri puhuneen suoraan passimiehen kanssa. Sain hieman huutoa, passini ja toivotukset hevonkuuseen. Mutta kaikki hyvin, minulla oli passini ja se oli leimattu ulos maasta. Suurlahetyston puuttuminen suoraan yksittaisen ja kaukaisen matkustajan asioihin tuntui hienolta ja olin hyvin liikuttunut. Tuntui kuin kaikki siihen mennessa keraantyneet vaikeudet ja epavarmuudet olisivat purkautuneet. Olin helpottunut, onnellinen ja soin evaani, tomattimehun, pikkusalamin ja leivan.
Saturday 16 August 2008
Sochi! Huomenna Turkkiin
Taas on takki tyhja kirjoittaa mitaan erityista raporttia. En perjantaiksi ehtinyt tanne Sochiin, joten piti odottaa huomiseen sunnuntaihin autolauttaa Turkin Trabzoniin. Vaihdan jo ihan mielellaan maata, vaikka kaikki onkin mennyt hyvin. Eilen tutustuin kolmeen pietarilaiseen, joiden kanssa etsittiin yksi vesiputous. Ilta meni niin pitkaan, etta jain heidan luo (tai samaan kotimajoitukseen). Oli ihan mukavaa, seka tutustua vahan paremmin paikallisiin etta paasta kavellenkin tutkimaan paikkoja. Ja kuu Mustanmeren aarella oli kaunis, juotiin paikallista makeaa viinia ja syotiin vesimelonia :)
Kaiken kaikkiaan tuntuu kuin olisin ollut reissussa jo viikkoja. Jokainen paiva on pieni ponnistus, varsinkin taalla Venajalla kun en osaa kielta (ja aantaminen on hankalaa..), en kunnolla osaa aakkosia, liikenne on erittain vaativaa, koko ajan pitaa olla 100% keskittynyt ajamiseen, seka kuumuus alkaa kayda tukalaksi jo taalla. Aamuisin on reilut 25C, paivalla se lahenee 40 astetta. En edes viitsi kuvitella, mita se tulee olemaan Iranissa..
Mutta hei, kun kotiin paasee, muistuu vain parhaimmat palat ja sitten voikin miettia jo seuraavaa reissua :)
Matkanteko on asia, joka pitaa naemma oppia: pari ensimmaista paivaa ajettiin kuin venalaiset, eli erittain hermostuneesti, lyhyella pinnalla ja yleisesti ottaen rankalla tyylilla. Yhdet ylinopeussakot sain Moskovan ulkopuolella (97/60, en huomannut kaupunkialuenopeutta) 300 ruplaa, ja seuraavan kerran miliisi vei mun paivakassan 1500r (40e). Eli piti ainakin kerran saada yksi kosketus korruptiopoliisin kanssa. Sen jalkeen aloin ajaa tasan rajoitusten mukaan, en lahtenyt ohittelemaan turhia, ja matkanteko muuttui paljon rauhallisemmaksi ja huolettomammaksi. Ja Moskovasta etelaan oli yhden paivan aikana parikymmenta tutkapistetta, eli duunia tekivat ihan koko rahan edesta. Oli mukava naureskella niille kuumapaille, jotka sitten olivat miliisin kasittelyssa..
Bensaa (0.7e/l) saa hyvin koko ajan, ruokaa loytyy ja isojen teiden varsilla on riittavasti motelleja. Ankea, astetta huonompi perusmotelli on n 600r, kiva perushotelli vahan 1500r. Moskovassa hinnat oli tuohon melkein tuplat, mutta edelleen siedettavat.
Ruoka on hyvaa :) On hauskaa huomata, etta paatuneimmatkin rekkakuskit syovat kiltisti alkukeiton (kharcho, maukas lihakeitto jossa riisia) seka salaatin (kurkkua ja tomaattia seka sipulia) ennen paaruokaa. Monesti paaruoka nayttaa olevan joku porsaankyljys/lihamureke + perunamuusi tai sitten illemmalla saslik, eli grillikylki ranskalaisilla. Tai sitten kaikenlaisia erikoisia aniliinin varisia makeita juomia ja makeita blineja/lattyja. Erilaisa mehuja juodaan paljon, juuri join tuossa kadulla kvatsh-nimisen juoman, joka taisi olla tehty luumusta. Hieman siman tapaista janojuomaa.
Moskovassa kavin suurlahetystossa hoitamassa paperiasioita, toivottavasti menee kaikki hyvin huomenna, joka lippulappu ei nimittain ole ihan kunnossa. Mutta sain virallisen nakoisen paperin lahetystosta, jolla selvinnen ilman suurempia sakkoja.
Ajatus harhailee.. tahan mennessa reissu on ollut antoisa, mutta paikoitellen erittain vaativa. Turkkiin on rauhoittavaa siirtya, siella ollaan jo oltu kerran, joten tiedan miten asiat hoituu. Ja Turkista ja Iranista on matkaoppaat, niin nekin helpottavat perusasioiden hoitoa. Matkalla on hauska huomata, miten ne ihmisen perustarpeet tulevat hyvin esiin: pitaa olla ruokaa, juomaa ja paikka nukkua ja peseytya. Kaikki muu on ekstraa :)
Kaiken kaikkiaan tuntuu kuin olisin ollut reissussa jo viikkoja. Jokainen paiva on pieni ponnistus, varsinkin taalla Venajalla kun en osaa kielta (ja aantaminen on hankalaa..), en kunnolla osaa aakkosia, liikenne on erittain vaativaa, koko ajan pitaa olla 100% keskittynyt ajamiseen, seka kuumuus alkaa kayda tukalaksi jo taalla. Aamuisin on reilut 25C, paivalla se lahenee 40 astetta. En edes viitsi kuvitella, mita se tulee olemaan Iranissa..
Mutta hei, kun kotiin paasee, muistuu vain parhaimmat palat ja sitten voikin miettia jo seuraavaa reissua :)
Matkanteko on asia, joka pitaa naemma oppia: pari ensimmaista paivaa ajettiin kuin venalaiset, eli erittain hermostuneesti, lyhyella pinnalla ja yleisesti ottaen rankalla tyylilla. Yhdet ylinopeussakot sain Moskovan ulkopuolella (97/60, en huomannut kaupunkialuenopeutta) 300 ruplaa, ja seuraavan kerran miliisi vei mun paivakassan 1500r (40e). Eli piti ainakin kerran saada yksi kosketus korruptiopoliisin kanssa. Sen jalkeen aloin ajaa tasan rajoitusten mukaan, en lahtenyt ohittelemaan turhia, ja matkanteko muuttui paljon rauhallisemmaksi ja huolettomammaksi. Ja Moskovasta etelaan oli yhden paivan aikana parikymmenta tutkapistetta, eli duunia tekivat ihan koko rahan edesta. Oli mukava naureskella niille kuumapaille, jotka sitten olivat miliisin kasittelyssa..
Bensaa (0.7e/l) saa hyvin koko ajan, ruokaa loytyy ja isojen teiden varsilla on riittavasti motelleja. Ankea, astetta huonompi perusmotelli on n 600r, kiva perushotelli vahan 1500r. Moskovassa hinnat oli tuohon melkein tuplat, mutta edelleen siedettavat.
Ruoka on hyvaa :) On hauskaa huomata, etta paatuneimmatkin rekkakuskit syovat kiltisti alkukeiton (kharcho, maukas lihakeitto jossa riisia) seka salaatin (kurkkua ja tomaattia seka sipulia) ennen paaruokaa. Monesti paaruoka nayttaa olevan joku porsaankyljys/lihamureke + perunamuusi tai sitten illemmalla saslik, eli grillikylki ranskalaisilla. Tai sitten kaikenlaisia erikoisia aniliinin varisia makeita juomia ja makeita blineja/lattyja. Erilaisa mehuja juodaan paljon, juuri join tuossa kadulla kvatsh-nimisen juoman, joka taisi olla tehty luumusta. Hieman siman tapaista janojuomaa.
Moskovassa kavin suurlahetystossa hoitamassa paperiasioita, toivottavasti menee kaikki hyvin huomenna, joka lippulappu ei nimittain ole ihan kunnossa. Mutta sain virallisen nakoisen paperin lahetystosta, jolla selvinnen ilman suurempia sakkoja.
Ajatus harhailee.. tahan mennessa reissu on ollut antoisa, mutta paikoitellen erittain vaativa. Turkkiin on rauhoittavaa siirtya, siella ollaan jo oltu kerran, joten tiedan miten asiat hoituu. Ja Turkista ja Iranista on matkaoppaat, niin nekin helpottavat perusasioiden hoitoa. Matkalla on hauska huomata, miten ne ihmisen perustarpeet tulevat hyvin esiin: pitaa olla ruokaa, juomaa ja paikka nukkua ja peseytya. Kaikki muu on ekstraa :)
Monday 11 August 2008
Mockba! Da!
Terveiset Moskovasta! Reitti tulikin tata kautta, koska rajanylityksessa unohtui tai havisi yksi immigration-paperi ja olen periaatteessa laittomasti maassa.
Muuten kaikki hyvin, matkanteko on aika hidasta, mutta eipa tuo haittaa. Laitan parempaa dokumenttia kun olen hieman pirteampi :)
Olen taalla ehka kaksi yota, olen nyt ajanut 3 paivaa putkeen ja olisi aika pitaa pieni tauko. Eika sita varmaan ihan joka vuosi Moskovassa muutenkaan tule kaytya. Olin Punaisen Torin takana tanaan, mutta etsiskelin saadyllisen hintaista hotellia. Nyt olen jossain ok hotellikompleksissa n 5km punaiselta torilta koilliseen. Yo maksaa 3000r eli vahan alle 90eur.
Muuten kaikki hyvin, matkanteko on aika hidasta, mutta eipa tuo haittaa. Laitan parempaa dokumenttia kun olen hieman pirteampi :)
Olen taalla ehka kaksi yota, olen nyt ajanut 3 paivaa putkeen ja olisi aika pitaa pieni tauko. Eika sita varmaan ihan joka vuosi Moskovassa muutenkaan tule kaytya. Olin Punaisen Torin takana tanaan, mutta etsiskelin saadyllisen hintaista hotellia. Nyt olen jossain ok hotellikompleksissa n 5km punaiselta torilta koilliseen. Yo maksaa 3000r eli vahan alle 90eur.
Saturday 9 August 2008
Lähtö
Vihdoin valmis! Vielä apteekin kautta malarialääkkeet ja bensiksellä rengaspaineet. Alkuperäinen aikataulu venyi kahdella tunnilla. Toivottavasti raja menee sujuvasti.Hei hei :)
Lähtöön tunti
Säätämistä, kaupassa juoksemista, viime hetken korjauksia. Kamoja pitkin pihaa, keittiötä, sohvaa ja lattiaa. Suihkuunkin pitäisi vielä ehtiä. Näyttää ihan perinteiseltä lähtöltä :)
Ennen klo 13 olen poissa. Osoite Pietarissa on Serpukhovskaya 34.
Katso sijainti kartalta.
Ennen klo 13 olen poissa. Osoite Pietarissa on Serpukhovskaya 34.
Katso sijainti kartalta.
Thursday 7 August 2008
Lähtöön 2 päivää
Kuvassa malli tarrasta, jonka ajattelin vielä laittaa tankin kylkeen.
Update: tubeless-paikat on loppu kaikkialta, käyn aamulla motonetissä. Ja tarra on valmis. Vähän tuli itsetehdyn näköinen. Toiste en tee, kirjainten leikkaaminen on työlästä.. Mutta sainpahan valmiiksi :)
Vai olisiko sittenkin pitänyt laittaa vaan epälooginen Helsinki-Iran-Helsinki.. noh, olkoot.
Wednesday 6 August 2008
Mopolle kakkulat monokkeli
Vihdoin sain asennettua ajovalolle suojamuovin. Touratechilta sellaisen saa 35 ryöstöeurolla, mutta askartelin oman. Teollisuus-Etolasta palanen polykarbonaattimuovia (vähän kovempaa kuin pleksi) mittaan leikattuna (odottaessa) maksoi 6 euroa. Siihen tarvittavat pitkät 10cm ruuvit sain naapurilta, ja prikat ja lukkomutterit olin joskus parilla Tuesday 5 August 2008
Viimeiset hankinnat
Vähän menee shoppailun piikkiin, mutta vaihdoin (suunnitellusti) akun uuteen, vaikka vanha ei ollutkaan vielä ihan kuollut (75%). Mutta parempi hoitaa kulutusosat kuntoon. Akkukellarista AGM-akku, 85e. Erinomainen palvelu!Hankin myös pleksin ajovalon eteen Teollisuus-Etolasta + huomioliivit (sellaset keltaset, loistavat pimeässä) + 2 lyhyttä rengasrautaa (nyt yht. 3, 1 pitkä ja 2 lyhyttä) ja Biltemasta (kehutut..) selkäpanssarin. Se tukee myös alaselkää ja munuaisia aika hyvin.
Sateessa matkaan..
En ollenkaan tullut ajatelleeksi, että matkalla sataisi. Outoa, ehkä mietin vain Iranin ja Turkin paahtavia helteitä, mutta alku- ja loppmatkasta vettä tulee varmasti. Ohessa 5 päivän ennuste. Noh, etelämpänä on sitten "ihan lämmintä".Lähtö lauantaina puolen päivän maissa.
Matka-asu on nahkaa, mutta onneksi on hyvä, kevyt sadeasukin (tietysti).
Perhosia vatsassa.
Sunday 3 August 2008
Viime hetken säädöt
1. GPS on melkein valmis. Ongelmia tuli Venäjän, Turkin ja Iranin karttojen kanssa, sillä en löytänyt kelvollisia versioita. Muu Eurooppa on pikkukatuineen ja kärrypolkuineen jo esim. Google Earthissa, josta on helppo tehdä reittejä omaan GPS-laitteeseen. Lopulta löytyi Cloudmade.com, josta sain edes jonkinlaiset tiestöt ko. maista. Enää pitää kattoa, että on muistikortilla varakopio kartoista, jos GPS häviää. Ilman sitä olen lirissä.2. Passista, viisumeista, carnetista, jne skannatut tai kuvatut kopiot jonnekin nettiin.
3. Lääkkeet apteekista (jotain antibiottia ja jotain allergiaan).
4. GreenCard, eli mopon vakuutus Venäjälle ja Ukrainaan. Minulla on jo, mutta se oli edellisen lähdön päiville.
5. Venäjän pakollinen liikennevakuutus, Finpremium, n 25e.
6. Ohjeet + ajokamat valmiiksi Malinille :)
Airhawk-ilmatyyny testissä
Oman pyörän penkki on lähes kuuluisa huonosta matkamukavuudestaan. Itse pystyn tunnin verran istumaan yhtä mittaa, kunnes takapuoli on aivan hellänä. Penkillä istutaan aika kapeassa asennossa ja paino jakaantuu huonosti takapuolen ja reisien alueelle, eli kipuja alkaa tulla heti kun veri ei enää kierrä ja istuminen on hyvin staattista (siksi pitäisi ajaa mutkateitä, jotta liikkuisi enemmän siinä penkillä..). Osa vaihtaa penkin toisen valmistajan malleihin, ja osa yrittää paikata epämukavuutta lampaantaljalla (minulla on, mutta sen hyödyt tuleekin vasta kai kuumalla ilmalla). Tai sitten toiset vain ovat nk, rautaperseitä ja pystyvät istumaan paikallaan lähes 1000km matkan.Yksi foorumilainen tarjoutui lainaamaan koeajolle Airhawk-ilmatyynyä. Se on siis puhallettava lituska tyyny, jonka pitäisi auttaa puutumiseen. Sain perjantaina testiin ja ajoin pienen pätkän. Lauantaina oli siskonpoikien kanssa lintsipäivä, joten en sen enempää ehtinyt ajaa. Tänään kävin juuri palauttamassa sen. Tyyny oli lähinnä takamatkustajelle suuniteltu, eli ajajalle vähän liian pieni, mutta lyhyen käytön perusteella se voisi olla jopa ihan hyvä ostos. Ainakin se jakaisi painoa hieman suuremmalle alueelle ja vaimentaisi pyörän tärinää. Ja oikean mallinen tyyny olisi varmasti parempi myös ajotuntuman suhteen. Hinta on suolainen 109 euroa. Eli katson ensin kyllä retkikaupasta ilmatäytteisen istuinalustan, hinta n 15e.
Kiitos lainasta Desmolle :)
P.S. Taksien käyttämät puuhelmet voisivat myös olla ihan ok.. mistäs niitä löytäisi?
Friday 1 August 2008
Paranee
Noh, sain ruokaa ja mieli parani. Ehkä Suuren Venäjän halki nimenomaan pitää ajaa? Mukavia ihmisiä, jos muiden motoristien matkakertomuksia uskoo. Mutta lähtö on sitten heti lauantaina.
banja = sauna
saslik = kebab
kartofski = peruna
kastinitsa = majapaikka
biepuska = leipä
seljanka = keitto
banja = sauna
saslik = kebab
kartofski = peruna
kastinitsa = majapaikka
biepuska = leipä
seljanka = keitto
Masentaa, junayhteys kusi Venäjällä
Suunnitelussa junassa ti 12.8. Pietari-Sochi ei ole tavaravaunua. Voi video! Eli ajan näillä näkymin Venäjän läpi.Tänään 1.8. sai tietää, onko ti 12.8. lähtevässä juna nro 105:ssä tavaravaunua. Olin aivan varma, että on. Lähinnä olin huolissani, miten pyörän saa vaunuun. Mutta eipähän tartte sitä enää huolehtia.
Eli suunnitelmiin muutos: lähden heti lauantaina 9.8. ajamaan kohti Pietaria. Yövyn varmaankin siellä.
Ääh.. vähän masentaa, sataakin kaiken kukkuraksi. Ja aurinkokin pimentyi. Ja töissä nalkutetaan.
Parempi lähteä kotiin. Käyn muuten hakemassa uuden akun. Nykyinen oli aika tyhjä aamulla. Tänään ei ole mun päivä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
