Telttailua Turkissa

Kars, Koillis-Turkki. Kolmas paiva Turkissa, kaikki yot nukuttu teltassa.

Saapuminen Turkkiin oli lammin ja mukava. Olin nukkunut laivan kannella (en ostanut hyttia ja sisalla oli kuuma) ja tapasin 5 saksalaista motoristia, jotka olivat Mustanemeren kierroksella vanhoilla 250-kuutioisilla Ita-Saksan MZ-moottoripyorilla. Maahantulosirkus kesti 4 tuntia, mutta minulla oli aikaa.

Trabzonissa, joka on juuri Kaskar-vuoriston merenpuolella oli kuuma ja hikinen. Halusin sisamaahan ja koilliseen, vuoristoon kauas suurista kaupungeista. GPS:ssa oli hyvin suurpiirteiset tiestot mutta paperikartta toimi hyvin ja tiet oli viitotettu hyvin. Liikenne oli muutenkin rauhallista, kaikki ajoivat maltillissti ja nopeusrajoitusten mukaan. Kaupungeissa on hieman kaaosta, mutta ei mitaan verrattuna venalaiseen ajokulttuuriin.

Aloin nousta pitkin vuoristoteita, kaikkialla oli vehreaa, kaunista ja tie seurasi aina jokea. Olin Turkin suurimmalla teenviljelyalueella, joten joka kylassa oli oma teemerkkinsa ja pieni teehuone. Olin niin onnellinen, olin kuin toisessa maailmassa. Pysahdyin teelle pienelle huoneelle, jossa lahikylien ihmiset olivat illallistamassa. Kirjoitin paivakirjaa ja join teeta. Maksua omistaja ei huolinut, vaan painoi katensa sydamelleen ja sanoi haluavansa tarjota. Juuri tama vieraanvaraisuus ja lampoisyys ilahduttaa naissa ihmisissa. Ventovieras mies voi tulla istumaan tienvarsikahvilassa viereeni ja tilaa meille molemmilla teet. Tervehdimme, kerron kuka olen ja mista ja minne olen matkalla. Enempaa en osaa kertoa Turkiksi, mutta molemmat ovat tyytyvaisia uudesta kohtaamisesta.

Teehuoneelta jatkoin matkaa. Viikko Venajalla oli vienyt yli kahden viikon kassan, joten halusin senkin takia nukkua taivasalla. Aurinko laski 20 maissa, joten reilu tunti ennen sita aloin katsella sopivaa yopaikkaa. Tuttu, pieni hermostuneisuus valtasi minut kun vertailin kaikkia joenpoukamia, syrjaisia metsikkoja ja muita sopivia alueita tien laheisyydesta. Liian lahella tieta, liian lahella taloja, ei paikkaa pyoralle, ehka seuraavaon parempi. Reilun 2000m noustuani nain pienen hiekkatien nousevan ylos vuorenrinnetta. Pieni viitta sanoi 7km sen pituudeksi. Paatin kokeilla onneani ja lahdin nousemaan sita. Tapasin matkalla alastulevia ihmisia, joille kerroin aikeistani. No problem! kaikki sanoivat. Yksi vanhempi mies vaimoineen ei millaan uskonut etta halusin nukkua ylhaalla vuorstossa vaan kutsui minut syomaan, pesulle ja nukkumaan heidan luokseen. Kieltaydyin, halusin saada ensimmaisen telttayoni hoidettua heti. Loysin ehka maailman kauneimman paikan teltalleni. Ylapuolella vuori nousi viela 600m ylemmas mutta tama oli taydellinen. Nain alhaalla sijaitsevaan kylaan ja joka puolellani oli upeita vuorenhuippuja ja raskaita sadepilvia valumassa alas laaksoon. Teltta ylos ja lahdin rituaaliselle pesulle vuorenrinnetta alas juoksevaan puroon. Vesi ei edes olut niin jaatavaa kuin olisi voinut kuvitella. Vaihdoin puhtaat vaatteet ja loin laittaa ruokaa. Hymyilin, ihalin maisemia ja olin aivan haltioissani: minulla oli kaikki perusasiat mita tarvitsin. Soin (ei ollut kuin nuudeleita), join teeta ja tuoretta turkkilaista leipaa. Katselin sumupilvien valumista telttani ohi. Herasin yolla muutamaan kertaan vain tarkistaakseni, kuinka kaunista ulkona oli ja ottaakseni muutaman valokuvan.

Aamulla lahdin ylospain. Yksi eilisista miehista kutsui minut kaymaan. Ajoin puolisen tuntia ylospain pienta hiekkatieta ja tulin talolle. Siella minut vastaanotti saksalais-turkkilainen Nureddin. Oli mukavaa pystya puhumaan hieman paremmin. Han asui siella turkkilaisen vaimonsa ja hanen perheensa kanssaan 3kk vuodesta. Lopun aikaa han asui perheineen Berliinissa. Heilla oli 18 lehmaa, maidosa he tekivat jugurttia, voita ja erilaisia juustoja. Minut kutsuttiin aamupalalle ja soin heidan kanssaan. Aampalalla oli teeta, munakasta, leipaa, juustoja, oliiveja, paprikoita, makkaroita ja tomaattejaç Ja erilaisia kastikkeita. Toinenkin paiva Turkissa oli alkanut aivan upeissa tunnelmissa.

Viime yon nukuin tuulisella vuorenrinteella jonne olin ajanut ylos jyrkkaa rinnetta. Siis ei minkaanlaista tieta, vaan kivikkoista aroa pitkin. Mutta siita lisaa seuraavalla kerralla.

Ylitan rajan Iraniin ehka ylihuomenna. Voikaa hyvin.